hyvin tarkenee

Tervetuloa Her-mannin Nuorisoseuraan!

Satakunta Enduro CUP ry. on enduron harraste- sekä muita urheilutapahtumia organisoiva järjestö. Se on myös enduroharrastajien etuja ajava rekisteröity yhdistys. Etuja ajetaan mm. järjestämällä erilaisia ajo-sekä valmennustilaisuuksia lajin harrastajille. Toiminta aloitettiin syksyllä 2003, yhdistys rekisteröitiin virallisesti elokuussa 2009.


Kuudes kerta toden sanoi

25.09.2016 | 16:54

Miesmuistiin ei ole Punkalaitumen seudulla ollut näin kuivaa syksyä. Tuo kallion ylittävä lähtönousukin pölisi reippaanlaisesti ajajien lähtiessä tutustumiskierrokselle. Huomaa portaattomasti säädettävä lähtöleimausalusta

Kuudes kerta ja senkun pidot aina paranee


Hyvä on ollut suuntaus kun aina ollaan pystytty vähän petraamaan myhäili Vaskunlahden Juha jolla tuo päävastuu reitistä oli tänäkin vuonna. Juha on jo toisen polven moottoriurheiluvetäjiä Punkalaitumella sillä hänen isänsä Esko Vaskunlahti oli jo 60-luvulla järjestämässä noita Lintukankaan motocross ajoja paikkakunnalla.

... selitys ...

"Kyllä se hyvin pitkälti on ton Seppon vika että täällä yleensä ajetaan" naureskelee Metsärannan tilan isäntä Arvo Marttila. Piti alunperin tehdä metsälenkki hevosille mutta alue oli liian kivinen ja kannokkoinen. Bensiinikannua tuomassa Seppo Manninen. Kuvan siisti Suzuki oli muuten sunnuntaina myynnissä joten kyselkää jos kiinnostaa, kuutioita taisi olla 65

Metsärannan kuninkuus 2016


Tämän vuotisen kuninkuuden vei siis nimiinsä Vantaan Janne Rantanen. Kovin pisti kampoihin kuitenkin viime vuotista kuninkuutta puolustanut Porin Juha Vuoriniemi Viimevuotinen Juhan 12 sekunnin kaula vaihtui nyt 10 sekunnnin kaulaksi Jannen eduksi. Kolmannelle pallille saatiin komeasti uutta voimaa Tampereelta, 125 kuutiosella ajanut Erkka Soilumo. Todennäköistä on että Erkasta saadaan vielä jatkossakin kuulla, sen verran enemmän kokemusta omaavia isompien pyörien kuljettajia tämä nuorimies ohitti.


- Metsäranta GP 2016 tuloksia napsauttamalla kelloa!




... selitys ...

Metsärannan kalliot vaan kumisivat kun kajautimme ilmoille laulun Arvon syntymäpäivän kunniaksi


Aloitimme ajajakokous-tilaisuuden klo 10:45


Me, "Metsärannan mieslaulajat" aloitimme ajajakokouksen kajauttamalla "dir.mus." Juha Vaskunlahden johdolla tilanomistaja Arvo Marttilan syntymäpäivän kunniaksi komeasti ilmoille Mildred J.Hillin sävelmän Happy Birthday / Paljon Onnea, suomalaiset sanat Sauvo Puhtila.
Toisena sävelmävaihtoehtona meillä oli plakkarissa Arvon mekin ansaitsemme, suomalainen vanha kansansävelmä. Katsoimme kuitenkin ensinmainitun riittäväksi tällä kertaa äänihuulten avaamiseksi.



Sammin moottoriuutisia

14.03.2016 | 14:09


Santran Syheröt II

21.02.2016 | 19:37

Tervetuloa talven keskelle


Huippuolot Metsärannassa

12.10.2015 | 10:17

Huippumeininkiä taas Metsärannassa

JFIF;CREATOR: gd-jpeg v1.0 (using IJG JPEG v90), quality = 90 C     C   ,X" }!1AQa"q2#BR$3br %&'()*456789:CDEFGHIJSTUVWXYZcdefghijstuvwxyz w!1AQaq"2B #3Rbr $4%&'()*56789:CDEFGHIJSTUVWXYZcdefghijstuvwxyz ?QZJ\ bJ(xJZ(⒊^=h⒊^(֒^(⒊^=h⒊^(%(4f(3Fh њ(4f(3Fh њB@F@ 3IF឴nPQz@ E-PQz@ E-PQz@ E-PQz@ E-PQz@ E-PQz@ E-bI@ ֒(ր Q?Z?Z(bQK@ 1EbRP1E-&(=(zQzRQzP%/GHNg /nz}SIv˄%9(]G3$,h:^_|YbS7-q:y^]IpF}j*H+"Y/ŨH4T\n^\.N>?A5W<}im4,?9?7#IAQ'$':bA+"l!(@<}?SE= h<J?r;[oڼ'[=Я5e ]a`ߡyquJF zot]O 'tE  #kҼEh;"\Oxyڤ~ůëz?_}Eyƃf6+zyG*5;]Nd3HWN:gbpUգo>yf?Z?Z (=h=h֏ր (=h=h֏ր (=h=h֏ր (=h=h֏ր (=h=h֏ր (=h=h֏ր (=h=h֏ր (=hPREQEQEQEQEQEQEQEQA(JZ(t6GcU{mnľIo~5,0Z~z*baAkz :^[u>(#/m|ܰZ󋻹ieynP_9V;ɟ040q(߫IE`wE%RQ@ E%P((^y&~;:)c4%t\ī}X;|pdf_DGd,g5~>30\'_zQQ\woкx"osZiىGKG@OҊ_֊J?JZ?ZJ)h=(=hOҊ_֊J?JZ?ZJ)h=(=hJ((((((((((E ( ֵ][v=7qY[I<#1;),!=5lj*{[VH$-׉ӝ/?޲)k%'7'm:pNBQKRhTV7k3tDWwJ YYנ5Edw7?ƽfN`[cQ@gױO/ϑqiB*+WGiOsyq9L F!iD0mOc]U-v F;E4,eO+=G'aJ$uN'Wfبg||ha0 ?LW1|4tZ(1<׵Rm< lzse'+7换uW"] Yyk/'a.Ztl* 422c޼> P5 _gEW} QE/ƓxjE12i:u) KmxIx"p#5|?hw+ct O=\+9+j^":)sKzWQEQzQ@QzPEPEQEQEQzQ@QzPEPEQEQEP((((((((E1F()h`xÚ, G{j'%KdkJN4z7i?sw?p4fw,ij1'U֛?WaPJ)h+k>5H@? }()L潿K,G ;zpG[ߟ;f-f>E=V>dž?~Fb1QV?+:n_7Փ?wWΚn.ۇG>[ro?_E!-~wVe?;(3((?Z( ?Z((((?Z( ?Z((ҊJQKH)h(((((((jn O݌t-G~ ]f(_v?a8_~"tОkUОkUsr??UWƛk%οP1TЇL4I__ExrgxoWLkW,DPEB>\mBfX -b>M'SgƕaV~J? IUr|.ޟ-=+x]+5sKj+i-ckM'Sk> ]CNpepWx/1tȚ>,ĿeFol4VGd<;c$<?\BϦ?(ȍ 铒>som<*G1Ь` +PFmՈƪ}rc狣tܥ[}_+Zk/uiPT敓O~V:T? |\; rK=p^'2J@Pi"׉o1KPdFOVv`.5%VNﲿD$,HTd<^Eo6u[[+C1{dSd_>_qG{v8Y{k켗^oKYkv[۞:<}} {F[v1[6nScںoj:nrlp辣Wù{C̿Wӿuf)QWosG~ˁo/Ήml˹ۇ&di,Zʡģv#?1׻UЧR-;jƦ/85si]G;$Eo:>8Ʈξ!FIGf_/ͅQ^Kv.i?p4Ey|1ZysiߥQE{'qr ?,!? ?ҽFl>QEz'΅Q@Q@Q@Q@Q@Q@Q@Q@Q@Q@Q@RIKI@ IEQEQEQEQEQEQER8▐+ĺ]ooEq|uUj^l .j$PzVgI d8u]upiv=c~SEU>EWQ)GǶ+$W1GǶ*xkO(!c%=[{/)ίP۟#E+OY59ϊ7z԰$,0B>%\y(}Bavx<4ݎYˌxOv]_ޟe5 b*/D}'8W?xtJwcpe4~8V*;PY1,y5όۛ/o^}McnQWt2]J\/񲒊=IAsKav&6P}J-#GGM-vQjWu]+ʳCg&>d/b4tyi hcO浱HcFwЫJUV|WeN<׍߯+=j+;$Eo:!FIGٗaEWyǛ|cqKOV[Ƽλϋ^fgB[puz?Oで~{aEWoϋ#=.LZ̿–~%<?9ϥ|e%IE:PEPQEPEPQEPEPQEPEPEbKIE-%PEPEPE-R@ E-R@ E-RR@=fH}qUt;L$*هוWc!Z^z} Z}(3;_:um`3^_:iw6q\8KxG"S }_Sc8x[I~+=-!؉n~y' 8h~އI]*/t>u9o-C̬><3M&_Ml/ԫY$]/KQ?vumQ^۪ƚ TZ\?I[?-#h[s)g?R9+IKW?Fo$k[4o ?77Z-$sҹCC7p CbpN9F7jx"\;n9K8YDUbxxfE72 faK#2@0?0kl'> iJJ_k]V.- _[S6??mM@k[f=?5'rӼH{t=wiz{-<՗,*FEXjnX3>"M}:6fSbNZ 1Bj+OQjJ`4nmiV͸wy Yl/H?"i;GGOGG8_}K$sOi+GG'3S>G8_}K$sW\/KD[xjI_w?7ZzOhx=ќ }p kkcW=~FsNi˝'m_Y5 _iw Rdsꥉl~tWL<0xzxhmDΫUz-¼⏈l-cB;]T !_wi]ػcԚײQZm%W}еsFӟWml׬>ùTѾ{Tx_DO?])Z'?yz\,0j0IEۇEPGEQEQEQ@Q@EPGEQEQEQ@Q@ EQEQEQEQEQEQEQEQEQEQE'ZmHY!EIoǥt4TN qq֕YQj|UCAt4Ww3¿a:bc\%|ZN ]և_ (:Š(+'Xd9H_iRYri)^&yxq)z`5$XFT`KKk(TQ`OB4#e;SSz%(<ࢊ( %)?J('vn_BF*"hS ']QG<OW:z+o N/GСi#c*jK/`/jrԚi8Y5Zu?:)51M%̭,H,rOLּRIYQ@ºx9wtXDsޟOZOk+%d+,qF0zL+ϖEB/EwNP)h(((((((((((((h=((;@Q@Q@ EPEPEPEPEPEPEPIKEg:fqP{Wxמ=u}׻W6BJ$l0 a]kz ʮVZ˳>nWiF{ 6 yż43ʧ`ڴgEh 5)|QXEPEPEPERQ@ E%ZӴ^Ag)죧nșJ0NRvEj<]d rF=4:[ȋYһpW3 Y_q 66o *TQ^Vn(=((((?J( ?J((((?J( ?J((?J((((Z( ( ( ( ( ( ( ( (=+[֟E\>T.9)Aٮǒk mKKJ.IzҸ>Nuo%)i., $^e\˙}3K^Ө1)y/o~L60 ?ʼkGesig:q~kW<.>klp㊣'M3UoqY5c']? R~CƜUqo[ԏ޿设f7<2@kjC#?[G Z[D䩛`Q?MO5'Zhw~Q=+4χz$9t+@E]/k !7Hm +V -7Im63OzG^*lN;}Ҋ(( ((?J(?J(( ((?J(?J(( (((;EQEQEQEQEQEQEQEQM|ujm#Ӵk24ۋF1oic8a^߸zIFhhp=h-֗"M֖ +wgoy61E [춋$2w`#9_JA*O [m"Tu7.w y{&EEr~*xS&'mD&$흪3uUm;PUommbYq`?C!OWYeLH 3qBׄৗ?cs_.ij91sm~ڟe^|5~m,. >Kpm$(dSȫ?hگ.?3<EWɩi2V %w. 9Q R81c^ @߱R@ ijG=2⯃iuZ\ze?ȁdq}=濉^7x/P?iZTR2@JB pmi_ vQjΙgn1}DI UH#8"|^~(?xh_:GOy~!icbvF}O^WkiN_UYp[͋c:5~ԿƖ|sE?<"ņ[J5;CHnF=/z^5<-uq0Q-Q_"U_cy\E=z D|E*؇V4_lO?l(Mzf):nH}4#<}/;ߍq1iǍ [oY]ƛ@ټG<;G,oNm<,sG!&Haބ~+a_x-¿\A QivYByFGzhߋxs㽷 x;OoX;z<]|=OGӴ~:iVHw h9㞜 ?9j߆z?Ɵ(|Z_l2mHOJO'n<O &$<库lWQ>3+?o?U_tkmO84rA P?to]_j߈?7k ~hZ.tc^)$ ;N*0#b?:/ůۓ/4 K"Ε~ D!WЫ!R=E]g^ooV?oaKK;SPG~exkK j~ <Ԏx' `?శOT!udi EM۴c95^u6O٧O^$uH>1yKeQ0v@;*F~zU}X=['-;O_#emh"mT\F̎;שj9_;*ѴRA?xN+WQѴOB5RԢeV%Y.?ïL񆕭[@Io ..#bn)'.A^;ƿLgĿCF{TWW[b~#`ןW+xiFzfdFr <sӿj_|KϺgv\BYpY`<<0$@ a}x|Gq +I~=vH-{LقÈqN6Ry\.}Pƀ<#c<3Wú^6En*X|o"uep"!| (?e'_mwUokZEhr}0(Mv~|rKO7ul- doVʆ?/zG^5|D:熴8aUɕa\drF0HE4AE7}Xv~_2.1x6 8 ?h?~&5ygy$YJ{u/F?$'&7zgWv d$q}}ee=)qkk11rNpB+o߱hcN.髲6w.rs2pFMzoᦁ]D<':y5Pu F5ߎbt-lG*rhă=k(ѥxƙu{ص}LKMDOȎf8ݑbbxeԫ##Ҥ>pb̿g ވ|G*O7 8AW~8 o:߁|{l(M[it@À8gWTP_ a x;GIGƖkUş1ylW|dEώ5]Qe>veenr J٧Yoٽ7⽃OxWYХSIc,, 5lP~_ޙ0']63ܭWA Qk{{y$Reu#H<A#5|wjW?#^e|1VnO(pN: +gٗn{a+PuFo>OK)# 0$$׬Q@J~ƾ [/u_ xE #9 [ 7#^m&_leFJvo1} x_ |QB[NYW3w O$d~>Rvx Oڼ?7+kڥȽ煑;8 d$8 ((?J(?J(( ((?J(?J(Z?Z(;@z( ( (((((((((((((((4 )qI@R(\RPE(QE.(((%QKJ( )qI@R(\RPE(