Uutiset
Sammin moottoriuutisia
14.03.2016 | 14:09

Tässä "Porin Pate" Paavo Henriksson jolla vauhdikasta ja näyttävännäköistä menoa. Näkee että tuo moponkäsittely hänelläkin seuraa jo geeneissä. Tällä kertaa vauhti riitti kolmanteen sijaan.
Mikko Stenvall nopein Santran Syheröt II ajotapahtumassa
Santran Syheröt II enduro ajotapahtuma ajettiin lauantaina 12.03. 2016. Siikaisten Sammissa. Pakkasta oli aamulla -3 astetta joten sopivaa ajokeliä oli luvassa. Tuo Santran Syheröt I ajettiin siis vuonna 2013Johdantoa ajotapahtuman nimelle: Tapahtuma on omistettu paikalliselle edesmenneelle kuuluisuudelle "Siikaisten Santralle" eli Salme Esteri Elolle joka teki kotikuntansa Siikaisten vahvaa murretta tunnetuksi sekä radiossa että maakunnan eri tapahtumissa.
Tapahtuman kunniavieraana 2013 tapahtumassa oli Aarno Vanhatalo Pomarkusta, joka on kirjoittanut vuonna 1989 ilmestyneen kirjan " Yllättävä Siikainen" kuvaillen " Santran" aikoinaan tunnetuksi tekemää Siikaisten murretta.
![]() |
![]() |
---|

Nämä herrat nappasivat nuo kolme ensimmäistä sijaa


Oliko nuo Esan housut varmaan ihan ylös asti, - kai ne oli

Mitä kummaa, kukas se siinä viilettää linssikalvot kaulahuivina. - Jaa se olikin Soinin Risto
Reitti:
Reitti ajettiin lämmittelykierroksen lisäksi viisi kellokierrosta. Yhden kierroksen tarkempaa mittaa ei ole tiedossamme mutta keskivertokuljettajalta siihen kului aikaa n. 10 minuuttia. Reitin nopeimmalla osuudella nopeudet nousivat toiselle sadalle. Reittimestarina toimi
Ossi Kuusisto

Kisakeskus:
Kisakeskuksena toimi yhteistyökumppanimme Sammin Kyläyhdistyksen komea Kylätalo.
Vielä valmistuvat ennen kesää talon päätyyn terassitilat. Huoneet talon kakkoskerrokseen ovat myös hankkeena kertoi Sammin Kyläyhdistyksen pj. Tauno Jönkkäri

Sammin Kyläyhdistyksen pj. Tauno Jönkkäri tutustumassa ajanottojärjestelmäämme.
Oikealla Tauno lisäämässä puita kiukaaseen.
Vinkkiä Päitsinkiertäjille:
Toni Perämäki esittelee miten saat ajojalkineisiisi kätevät Pro-liukupohjat joiden avulla saappaat ovat helposti taas muunnettavissa takaisin kesäolosuhteisiin, nerokasta.

Pro-Liukupohjien kehittäjä Toni Perämäki esittelee tuotettaan ja lupaa tuotteen toimivan moitteettomasti ainakin -18°C pakkasasteeseen saakka.
Tarvikkeet: 1 kpl 5 litran muovikanisteri ja 8 kpl peltikateruuveja (ei mielellään liian pitkiä)